keskiviikko 4. helmikuuta 2015

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

torstai 16. lokakuuta 2014

Haaveita...

Katselin eilen kuvia ajalta enne lapsia... Oih miten nuorelta ja pieneltä niissä näytänkään... Vielä joskus.

Ihana on sitten käyttää vaatteitakin kunhan on vähän pienempi. Ensin kun pääsee normaalipainoon, niin sopii sitten ne kaikki siistit jakkupuvutkin yms. jotka oon kalliilla ostanut. Se on ihanaa se.

Mutta eniten oikeastaan ootan, että voin ostaa uudet gore housut. Viimeksi kun testasin oli L-koko liian pieni, eikä suurempia oikein ole edes tarjolla. Tällaiset Arcteryxin housut haluan. Onhan ne hinnakkaat, mutta tosi hyviltä vaikuttaa.

Talvi-gore takkia pitää vielä miettiä, mutta housut onkin akuutimpi ostos. Yhtenä vaihtiksena on ainakin Norrønan Trollveggen.

Vanhat housut (ja takki) on vuodelta 2002!!

Ensi kevään haave on ostaa itselle kevyt tuulitakki. Ja joskus elämässä olis ihana pystyä käyttämään juoksushortseja...

tiistai 14. lokakuuta 2014

Kaukaisuuden tavoite!

Tavoite osallistua Mørketidsløpetiin Tromssassa 3. tammikuuta 2015.

Pitkänajan tavoite on osallistua ensi vuonna Helsinki City Runille. Jouluna pitää pystyä juoksemaan 10 km. Sen jälkeen tämä ohjelma.


Lähtötilanne

Lähtötilanne: työmatkapyöräilyä keskimäärin ~3 krt/viikossa = 60 km/vk = 6h/vk, ei juoksua

Tavoite: Juosta 10km alle tuntiin!! Paino normaaliin = alle 70kg. Kevyt energinen olo!

Keinot:

Treeni:

  1. Lähdetään liikkeelle sohvaperunan juoksukoulusta. Toinen vaihtoehto Rovaniemi maratonin juoksukoulu 3 krt/vk
  2. Pyöräily edelleen vähintään 3krt/vk, 
  3. Lihastreeni 2krt/vk! kotijumppa
  4. Yksi vapaapäivä

Ruokavalio:

  1. Kiloklubi - laske toteutuneet suunnilleen
  2. Suunnittele ruuat - syö riittävästi
  3. Muista eväät!!!
  4. Herkut pois! Herkkulakko jouluun asti!!! 14.10.-23.12. !!
    1. karkit
    2. suklaa
    3. kakut
    4. jäätelö
Haastavia tilanteita:
  1. väsymys ja henkinen kuormitus -> suunnittele + virkkaa, sauno, lenkkeile, katso televisiota, lue!!
  2. matkat, rutiinit särkyy -> paluu rutiineihin nopeasti. Tee suunnitelmia
  3. viikonloput -> suunnittele, pysy tiukkana


Raportoi!

Jee!! Hyvin menee!

Alku


Tässä jouksijan ulkomuoto elokuussa 11.8.2014.